Tiia Jokelan kausi ohi – leikkausoperaatio edessä

Naisten ykköspesisjoukkueessa ja B-tyttöjen superpesisjoukkueessa tällä kaudella suuressa roolissa pelanneen Tiia Jokelan kausi päättyi polvivammaan. Oheisharjoituksessa kärsitty vamma vaatii leikkaushoitoa, eikä Tiiaa tulla näkemään tositoimissa enää tällä kaudella. ”Nämä ovat aina todella ikäviä juttuja, etenkin nuoren pelaajan kohdalla. Uskon kuitenkin vahvasti, että Tiian luonne sitkeänä harjoittelijana ja taistelijana auttaa hänet tästä prosessista hyvin läpi. Joukkueelle kolaus on luonnollisesti myös kova, koska kyseessä on ison roolin pelaaja. Tilanne vaatii pientä uudelleenpohdiskelua, mutta uskon meidän materiaalimme laajuuden riittävän jatkossakin. Joukkueelle tärkeintä on tietysti, että ”Tipi” saa hoidettua itsensä kuntoon tulevaisuuden pelejä ajatellen”, kommentoi pelinjohtaja Arttu Jurvakainen. Kajaanin Pallokerho toivottaa Tiialle tsemppiä operaatioon ja edessä olevaan kuntoutusprosessiin!
KPK ei tiedota asiasta enempää.