Sisäpeli aukesi toiselle jaksolle – puhdas paluu voittokantaan

Sisäpeli aukesi toiselle jaksolle – puhdas paluu voittokantaan

Ykköspesisjoukkue palasi kahden Pohjanmaalla kärsityn tappion jälkeen voittokantaan kotiottelussa Tyrnävän Tempausta vastaan. Ensimmäinen jakso oli vielä kajaanilaisittain hieman hiljaista lyöntipelin osalta, mutta Heta Juvosen kauden avauskunnari toi tärkeän sarjapisteen ja avasi kotijoukkueen pellit toiselle jaksolle. Jälkimmäinen jakso oli jo raikkaampaa sisäpeliä ja Pallokerho pääsi tuulettelemaan puhdasta voittoa lukemin 2-0 (4-3, 8-3). Kivikylän Kotipalvaamon isännöimää ottelua oli seuraamassa 178 silmäparia, jotka saivat innostua kotijoukkueen juoksun merkiksi peräti 12 kertaa.

Pohjanmaan reissulta jäi paljon parannettavaa etenkin räpylätyöskentelyyn. Siinä KPK osoittikin petranneensa, sillä Tyrnävä joutui uurastamaan toden teolla jo nollatilanteen purussa. Kaksi Tempauksen ensimmäistä sisävuoroa näytti jo päättyvän ilman kotiutusyrityksiä, mutta toisen aloittavalla kahden palon tilanteessa Annika Palon yläpallo-osuma karkasi KPK-räpylöiltä karkuun, jolloin Heidi Karhula ja Tiia Valtanen kipittivät kotiin. Tyrnävän kolmannen juoksun jaksolla nakutti Nicola Kreus, joka niin ikään onnistui puhkaisussa hieman KPK-räpylöiden avittamana. Tällä kotiin karkasi Aino Näppä. Pallokerho iski ensimmäisellä jaksolla juoksun per vuoropari: ensimmäinen syntyi kapteeni Mette Leskisen mailasta, kun hän tinttasi pallon tylysti merkistä pallon väliin Oona Liimataisen tuodessa avausvuoron juoksun. Toisessa vuorossa onnistui Mari Kemppainen, joka kotiutti Nelli Huotarin niin ikään kovalla tillikalla keskisaumaan. Kolmannen vuoron juoksu kirjattiin jälleen kaksikon Leskinen-Liimatainen nimiin, tällä kertaa Leskinen kuritti kakkossaumaa. Edellä luetellut kuusi juoksua oli taulussa tasan jaettuna, kun Pallokerho asteli viimeistä kertaa sisävuoroon. 3-3 tarkoitti, että yksi juoksu riittäisi jaksovoittoon. Ensimmäisenä vuorossa mailan varteen tarttunut Juvonen vinkkasi jo vuoronvaihdossa penkillä kiertävänsä kunniaa ja niin kävikin – vuoro vanheni kahden lyönnin mittaiseksi, kun Hetan pystymaila painui koppareiden välistä taka-aitaan ja jaksovoitto oli tosiasia.

Avausjakson voitto vapautti Pallokerhon mailatyöskentelyä silminnähden ja toisen jakson alkuun hyökättiinkin lujaa. Ensimmäisen jakson TyTe lahjoitti harhaheitolla (tuojana Oona Tuononen), mutta sen jälkeen alkoi tapahtua lyöntipelissä. Ensiksi Nelli Huotari ujutti upean näpäyksen kolmosarajaan, ja Liimatainen toi iltapäivän kolmantensa. Tämä ei Nellille lyöntivuoron osalta riittänyt, vaan joukkueen 15-kesäinen kuopus tinttasi vielä keskisauman halki. Juoksun tuojaksi merkattiin Miia Vuoti, jolle tuotu juoksu oli ensimmäinen naisten ykköspesiksessä! Vuorossa nähtiin vielä kaksi lisäosumaa, lyöjinä Leskinen ja Kemppainen, tuojina Huotarit Nelli ja Iiris. Pallokerhon ulkopelaaminen oli toisella jaksolla tiivistä, eikä TyTe saanut enää ensimmäisen jakson tapaan ilmaislahjoja. Toisen vuoroparin päätteeksi Pallokerho johti jo 7-0, kun Tempauksen sisävuorot eivät johtaneet laadukkaisiin kotiutusyrityksiin ja KPK:n omassa vuorossa Nelli iski takakentältä puolittain läpi kahden juoksun arvoiseksi – tuojina Oonat Tuononen ja Liimatainen. Tyrnävä avasi juoksutilin toisen jakson kolmannessa vuorossa Annika Palon lyötyä tylysti merkistä väliin – kotipesään riensi Venla Timisjärvi. Tämä juoksu sekä neljännen vuoroparin yksi KPK:lle ja kaksi TyTe:lle (KPK:n onnistujina jälleen Leskinen-Liimatainen) olivat kosmetiikkaa – Oona Tuononen naulasi ottelun päättävän palon vierasjoukkueen lukkari Jutta Jyrkästä kakkospesälle ja KPK tuuletti kotivoiton merkiksi.

- AJ

KPK:n palkitut
I Oona Liimatainen
II Heta Juvonen
Kultakypärä-onnistujapalkinto: Nelli Huotari

Ottelun tilastot: https://www.pesistulokset.fi/ottelut/41504#stats