Otteluraportti Kempeleen Kiri - KPK 19.7.

Otteluraportti Kempeleen Kiri - KPK 19.7.

Tärkeä voitto tärkeään paikkaan - Kaksi pistettä Kempeleestä

Kajaanin Pallokerhon edustusjoukkue katkaisi tappioputkensa hakemalla tärkeän voiton päävastustaja Kempeleen Kiristä lukemin 0-1 (0-3, 2-2). Vaara Pesis oli liikkeellä mainiolla taisteluilmeellä ja ennenkaikkea ulkopelissä jokainen pelaaja osoitti, että "kiinniottoräpylät" olivat Sarkkirannassa mukana. Mukaan meinasi tarttua myös arvokas kolmas sarjapiste, mutta kotijoukkue Kiri onnistui kimmertämään toisen jakson lopussa tasoitusmaalin, jolla jakson lopputulos kirjattiin tasoihin.

KPK näytti kipuavan kuljettajan jakkaralle jo ottelun alussa, kun se onnistui ensin nollaamaan emäntien aloittavan hyökkäyksen hyvällä räpyläpelillä. Lukemien osalta kuskin paikka siirtyi vieraalle tasoittavalla: Essi Saastamoinen niittasi ensimmäisestä kotiutuspaikasta pallon merkistä väliin ja Tiia Kääriäinen rullasi kotiin. Juoksut näyttivät jo hetken jäävän siihen, mutta kahden palon tilanteessa jäljellä olleet lyöjät Leena Ojanen ja Inka Ronkainen olivat eri mieltä. "Rekku" selvitti röyhkeästi tiensä etenemään ja Inkeri asteli viimeisenä lyöjänä lyöntipaikalle. Kolme kovaa lyöntiratkaisua onnistuivat peräjälkeen: tuloksena pesäpallon "hattutemppu", Ojanen toi tilanteeksi 0-2. Jakso eteni kajaanilaisten vahvassa komennossa ja Kempeleellä oli usein vaikeuksia jo 0-tilanteen purkamisessa. Kun Kiri ei saanut kärkijalkojaan paloitta kolmoselle, oli KPK:lla helpompaa takatilanteiden puolustamisessa. Jaksolla mentiin juoksuitta Kajaanin kolmanteen sisävuoroon saakka. Siellä Iina Lehtinen näytti jo lyövän naulan arkkuun, mutta mainion nokkakupperin seurauksena oli vain tiukkaakin tiukempi palo Tiia Kääriäisestä aivan kotipesän kynnyksen sisäreunalle. Hetkeä myöhemmin ansaittu kolmas juoksu kuitenkin syntyi, mutta lyöntisuorituksessa oli ehkä rahtunen enemmän tuuria: Reeta Liuski löi viimeisellään surraavan alapallo-osuman eli "kuhmolaisen" juuri ja juuri kentän rajojen sisäpuolelle 3-koppari Jenna Hakkaraisen eteen, eikä Hakkaraisella ollut mitään mahdollisuutta polttaa Riikka Karppista kotiin. Kun KPK torjui myös Kirin neljännen sisävuoron hyökkäykset, ei sen tarvinnut omaa neljättään pelata. 0-3 ja pukukoppiin mehulle.

Toinen jakso näytti alkunsa perusteella noudattelevan ensimmäiseltä jaksolta tuttuja nuotteja: KPK tuli ensimmäisen aloittavalle nälkäisenä ja aggressiivisena. Kärki rakensi tilanteen ja kumurastaan tunnettu pääkotiuttaja Karppinen iski pallon käännettyyn takatilannekuvioon tällä kertaa 2-kopparin edustalle. Netta Rummukainen toi avausjuoksun. Seuraavana lyöjänä lyönyt Lehtinen iski jälleen 3-kopparin eteen, mutta Hakkarainen suoritti kovaa jo toistamiseen ja Laura Karjalaisesta syntyi kotipesään palo. Tilanne kuitenkin jatkui Saastamoiselle. Essi iski toisinnon ensimmäisen jakson osumastaan: pallo merkistä väliin ja Kääriäinen kotiin.
- Pitää näköjään jatkossakin lyödä lainamailalla kun näin hyvin kulkee. Kiitoksia vaan "Tatille" (Reeta Liuski) mailan lainasta, myhäili joukkueen sisäiseksi Voiton rakennusnaiseksi valittu Saastamoinen pelin jälkeen.
KeKi sai puhtia takaa-ajoonsa jakson kolmannen lopettavalla. Emmi Särkioja iski ykköstilanteessa kelpo lyönnin kolmosjatkeelle ja pallo yllätti hiekalle asti päästyään sitä katkaisemaan juosseen Inka Ronkaisen. Pallo painui läpi saakka ja tuloksena näytti olevan varmat kaksi juoksua. Ronkaisen, 2-koppari Rummukaisen ja Karppisen taittoketju toimi kuitenkin ilmiömäisesti ja Jenna Hakkarainen paloi kotiin. Särkiojan kunniajuoksu avasi kuitenkin KeKin maalisarakkeen ja kavensi tilanteeksi 1-2. Täysi pistepotti luisui vierailijan käsistä aivan ottelun "päätössummerin" korvilla. KeKin neljännen tasoittavakin vaikutti kuivuvan kokoon, mutta lyöntijärjestyksen loppupää teki kovassa paikassa kovia ratkaisuja. Emmi Särkioja saateltiin välilyönneillä ykköseltä kolmoselle saakka ja viimeisenä lyöjänä operoinut Eveliina Kesti löi niin ikään merkistä väliin: tilanteeksi 2-2. Kesti ei kuitenkaan viimeisenä lyöjänä onnistunut toisessa kotiutuksessa, joten tasajakso tiesi ottelun voiton matkaamista Kainuuseen.

KPK:lla on runkosarjassa jäljellä vielä vierasottelu Tampereella (21.7.) ja kotiottelut Lappeenrantaa (23.7.) ja Lappajärveä (26.7.) vastaan. Pallokerho taistelee yhä tiukasti runkosarjan seitsemännestä sijasta ja pääsystä ylempään loppusarjaan.

KPK:n palkitut
I Inka Ronkainen
II Leena Ojanen

Ottelun tilastot:
http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/onlineottelu.py?data=28-2-0&id=29788

KPK:n toimisto avoinna

Ma - Ti klo 9:30 - 15:00

Osoite /posti:
Kehräämöntie 7, PL 124, 87400 Kajaani

KPK:n toimiston yhteystiedot

Puhelinnumero: 08 - 6130 915

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Yhteydenotto ja palaute

Kajaanin Pallokerho

Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani

Puhelin: 08-613 0915