KPK-Lapua avaa naisten superpesiskauden 10.5.

KPK-Lapua avaa naisten superpesiskauden 10.5.

Kajaanin Pallokerho saa historiansa toisen superpesiskauden avausotteluun kovimman mahdollisen vastustajan. Keskiviikkona 10.5. Kajaanin liikuntapuistoon tuleva Lapuan Virkiä on voittanut 2010-luvulla viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta. Vuosien 2011-2015 mestaruusputki katkesi vasta viime syksynä, kun neljän kainuulaispelaajan tähdittämä Jyväskylän Kirittäret vei Suomen mestaruuden.

Hallitsevan Suomen mestarin Kirittäret KPK saa vieraakseen lauantaina 8.7. Mestareissa on tänäkin vuonna vahva kainuulaisväritys KPK-kasvatti Marjukka Urpelaisen johdolla.

Naisten superpesis 2017 pelataan 11 joukkueen kaksinkertaisena sarjana eli kullekin joukkueelle tulee 10 koti- ja 10 vierasottelua. Paikallispelejä ei ensi kesänä pelata, vaan 26.7. päättyvän runkosarjan jälkeen jatkosarjat. Seitsemän parasta pelaavat yksinkertaisen jatkosarjan ja sijoille 8-11 päätyneet kaksinkertaisen jatkosarjan, jonka voittaja pääsee kahdeksan parhaan pudotuspeleihin ja sitä kautta taistelemaan mitaliottelupaikasta. Eli surnkosarjan sijalta 11 voi vielä nousta loppuottelujoukkueeksi.

KPK lähtee toiseen superpesiskauteensa uudistuneena. Toki Laura Karjalainen, Iina Lehtinen, Reeta Korhonen, Jenna Siira, Essi Saastamoinen, Tiia Kääriäinen ja Inka Ronkainen ovat edelleen joukkueen runkoa, mutta uusiakin pelaajia on hankittu, kun Krista Fomin ja Saana Sumen siirtyivät Kirittäriin ja opiskelemaan lähteneet Iiris Huotari ja Sanni Sirviö ovat ainakin toistaiseksi sivussa tehoharjoittelusta.

Nimekkäin uusi pelaaja ja todellinen vahvistus on Kirittäristä kotiin Kajaaniin palannut Riikka Karppinen. Hän pelasi KPK:ssa D-tyttöjoukkueeseen asti, kasvoi sitten superpesispelaajaksi Vuokatissa ja voitti sitten viime syksynä uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.

Osa uusista pelaajista on mukana try out-sopimuksella, joten lopullinen superpesisryhmä muotoutuu vasta hallikauden jälkeen.

KPK aloittaa hallikauden Kajaanin pallohallissa tammikuussa ja pelaa naisten SM-alkulohkonsa pelit 11.2. Oulussa. Vastustajat ovat Lapua ja sarjatulokas Oulun Lipottaret. Superpesiksen runkosarjassa KPK pelaa vierasottelunsa Lipottaria vastaan 29.6. Muhoksella ja kotiottelunsa heti sarjan toisella kierroksella 17.5.

Tiia Kääriäinen (vas.) ja Laura Karjalainen ovat KPK:n naisten superpesisjoukkueen runkopelaajia myös ensi kesänä.

KPK:n toimisto avoinna

Ma - Ti klo 9:30 - 15:00

Osoite /posti:
Kehräämöntie 7, PL 124, 87400 Kajaani

KPK:n toimiston yhteystiedot

Puhelinnumero: 08 - 6130 915

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Yhteydenotto ja palaute

Kajaanin Pallokerho

Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani

Puhelin: 08-613 0915