Otteluraportti KPK - Lappeenranta su 17.7.

Otteluraportti KPK - Lappeenranta su 17.7.

Ehjä ulkopeliesitys auttoi Kajaania pudotuspelikamppailussa

Pudotuspelipaikasta kamppaileva KPK kukisti Pesä Ysit kotikentällään suoraan 2-0. Tiiviin puolustuspelin tuoma kolmen pisteen voitto oli kotikentällä kajaanilaisten kauden ensimmäinen.

Kotijoukkueen ulkopeli oli armottoman tiivistä ja hyökkäysvuorot tuottivat ratkaisevat juoksut, kun Kajaanin Pallokerho hankki arvokkaat kolme pistettä supersunnuntain ottelussa Lappeenrannan Pesä Ysejä vastaan. Pisteet nostivat Kajaanin sarjataulukossa kahdeksanneksi, kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan. Yhdeksäntenä oleva Kempele on yhden pisteen päässä, mutta on pelannut kaksi ottelua vähemmän. Toinen näistä on joukkueiden keskinäinen ottelu keskiviikkona 20.7.
- Tänään nähtiin meiltä kyllä kauden ehjintä ulkopeliä, totesi Kajaanin käskijä Saku Komulainen. Keskiviikon ottelu Kempelettä vastaan tulee olemaan ensiarvoisen tärkeä, Komulainen jatkoi.
Sisäpelissä iltapäivän paras yksittäinen onnistuja oli kotijoukkueen Essi Saastamoinen, joka kirjautti lopulta 2 lyötyä ja 2 tuotua juoksua. Saastamoinen toi ensimmäisen jakson voittojuoksun Reeta Liuskin hermopallolla ja oli mukana järjestämässä kolmea neljästä toisen jakson kotiutuksista. Saastamoinen palkittiinkin kotijoukkueen parhaana.
- Hyvin kävi pallo keppiin. Ja ilmeisesti ”pokémonlenkkejä” saa kiittää kun jalkakin kulki, nauroi Saastamoinen, viitaten Pokémon Go –hittimobiilipeliin.
Vierailijan kavennusjuoksuista vastasivat ensimmäisellä jaksolla Laura Toikkanen ja toisella Saara Suomalainen. Lappeenrannan palkinnoille pääsivät kaksi parasta kärkilyöjää, 5/6 kärkilyönnit kirjauttanut Anu Kiviharju ja kaikissa kuudessa kentällemenossaan onnistunut Kaisu Myllys.

Pallokerho piti kuskin paikkaa molemmilla jaksoilla

KPK sai perjantaina Raumalla ulkopelaamisen juonesta hyvin kiinni ja jatkoi samaan sävyyn sunnuntai-iltapäivänä kotikentällään. Mediassa Vaara Pesiksenä tunnetun kajaanilaisryhmän ulkopeli piti peräti kuusi nollavuoroa, kun lappeenrantalaiset saivat nipistettyä molemmilla jaksoilla vain yhden lohdutusjuoksun.

Ensimmäinen jakso eteni juoksuitta yli puoleen väliin saakka. Puolustusvuorot pitivät puolin ja toisin, eikä tilannemäärilläkään juhlittu. Lappeenranta sai kolmella ensimmäisellä sisävuorollaan kaksi kotiutusyritystä, Kajaani kahdella ensimmäisellään kolme. Kolmannen vuoroparin lopettavalla KPK:n ollessa sisällä ottelu alkoi elää. Ensin Saana Sumén kotiutti erinomaisella koukkunäpäyksellä Tiia Kääriäisen ja jatkotilanteesta viimeisenä lyöjänä Reeta Liuski löi lujaa kolmospuolelle ja Essi Saastamoinen pinkaisi kotiin. Pesä Ysit pääsivät yrittämään juoksuntekoa neljännen aloittavalla kolmesti, mutta ainoastaan Laura Toikkasen yritys toi juoksun, kun kakkospuolen hermopallolla kotiin pinkoi Jenna Auvinen. Näin ensimmäinen jakso kirjattiin kotijoukkueelle 2-1. Ensimmäisen jakson hahmoja oli kainuulaisten ulkokenttää esimerkillään johtanut kapteeni Tiia Kääriäinen.

Toisella jaksolla KPK:lle riitti yksi tunnusteluvuoro. Ensimmäisen vuoroparin 0-0 –tasauksen jälkeen kotijoukkue löi isompaa vaihdetta silmään. Ensin Essi Saastamoinen löi pallon merkistä kakkosjatkeelle ja Krista Fominilla ei ollut hädän päivää siirtää kajaanilaisia 1-0 johtoon. Heti perään Sanni Sirviön erinomainen vapaa keskikumura kotiutti kajaanilaisten kakkospalkitun Iina Lehtisen. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan Reeta Liuski lisäsi johtoa lyömällä takakentältä Pallokerhon kolmannen juoksun. Lopullisen naulan arkkuun iski seuraavassa hyökkäysvuorossa jälleen Essi Saastamoinen: toinen upea lyönti kakkosjatkeelle saatteli Jenna Siiran kotipesään ja Kajaanin johto oli 4-0. Pesä Ysit tulivat lopulta neljännen tasoittavalle tässä tilanteessa, eikä riittävää kirivaihdetta lopulta löytynyt. Lyöjätykki Suomalainen onnistui kakkosjatkevedollaan kotiuttamaan Marianne Roihan, mutta jatkoyritykset eivät tuottaneet tulosta: loppuniitti syntyi, kun Essi Pehrmannin kotiutus suuntautui Kääriäiselle, jolla ei ollut vaikeuksia polttaa kotiin pyrkinyttä Susanna Alavaa. Näin alkoivat kotijoukkueen voitonjuhlat, kun toinen jakso päättyi lukemiin 4-1 ja pisteet jäivät kokonaisuudessaan Kajaaniin.

Ottelun tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/onlineottelu.py?data=27-2-0&id=28063t

Lehdistötilaisuus:
https://youtu.be/eHZLaIjRjNg

Supersunnuntai:
http://www.pesis.fi/superpesis/naiset/?x2333789=24337305

Essin haastattelu:
http://supervuoro.vuodatus.net/lue/2016/07/kirittaret-tyrmasi-lukon-karkikamppailussa

Kainuun Sanomat:
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/urheilu/kpkn-ulkopeli-terastaytyi-oikealla-hetkella/

KPK:n toimisto avoinna

Ma - Ti klo 9:30 - 15:00

Osoite /posti:
Kehräämöntie 7, PL 124, 87400 Kajaani

KPK:n toimiston yhteystiedot

Puhelinnumero: 08 - 6130 915

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Yhteydenotto ja palaute

Kajaanin Pallokerho

Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani

Puhelin: 08-613 0915