E12-tytöt

Tenavaleirin neljäs päivä

11.7. Kouvola

Brianna valittiin Itä-Länteen!!! Hienoa, Brianna!!!

Jatkolohkon ottelut alkoivat heti aamusta 8.30 mikä tarkoitti aikaista herätystä. Ottelu Rauman Feraa vastaan pelattiin Kuusankosken pesäpallostadionilla - jälleen sillä perimmäisellä eli hiekkakentällä. KPK lähti sisältä tehden hienosti kolme juoksua. Myös ensimmäisessä ulkovuorossa pallo tarttui räpylään ja heittokäsi toimi, mutta Fera pääsi tästä huolimatta tasajuoksuihin. Toisessa sisävuorossa KPK pääsi yhden juoksun johtoasemaan, mutta ulkovuorossa sattui pahasti peliä sekoittava hämminki, jonka raumalaiset käyttivät armottomasti hyväksi. Kahden vuoroparin jälkeen Fera johti 10-4. KPK:n kolmen juoksun kavennus viimeisessä vuorossa ei enää riittänyt voittoon. Lisäksi raumalaiset saivat käydä vielä tasoittavalla vuorollaan tehden seitsemän lisäjuoksua. Loppulukemat 17-7 Feralle.

Iltapäivän ottelussa klo 13 pelattiin Simon Kiriä vastaan tutulla Vahteron kentällä. Ensimmäinen vuoropari meni SiKi:lle juoksuin 1-5. KPK nousi tasoihin toisella vuorollaan, kun Kati paukautti kierroksen päätteeksi kunnarin arvoisen läpilyönnin jo aiemmin katselemaansa paikkaan kolmospuolella. Pallo vieri asfalttipintaisella kadulla kauas omakotitaloalueelle, eikä kolmoselle juostessa ollut niin kovin kiirettäkään. Simo eteni toisen tasoittavallaan neljän juoksun johtoasemaan, mihin KPK:n kolmannen vuoron yksi juoksu ei riittänyt vastaamaan. Ottelu SiKi:lle 6-9.

Iltasella oli sitten ohjelmassa Itä-Länsi -ottelut, johon Brianna valittiin edustamaan KPK:ta! Valinta ei ollut mitenkään itsestään selvää, sillä mm. Lännen joukkueesseen joistakin leirijoukkueista oli valittu kaksi pelaajaa ja jokaista leirin pelisarjan joukkuetta ei ollut edustettuna.

Helteiseen tyttöjen pelisarjan otteluun pelipallon toimitti Utin jääkärirykmentti helikopterikyydillä. Brianna aloitti ottelun jokeripaidassa. Ensimmäisestä vuorosta lähtien Länsi näytti karkaavan juoksuissa Idän saavuttamattomiin. Myöskään toinen vuoro ei kavennusjuoksuista huolimatta näyttänyt Idän kannalta hyvältä. Brianna vaihdettiin kolmanteen vuoroon numerolle 8 ja ulkopeliin kolmosvahdiksi. Länsi oli takonut kolmannen sisävuoronsa loppuun mennessä jo 16 juoksua. Idällä oli kuitenkin tasoittava vuoro, jossa nähtiin huikea nousu takaisin taisteluun ottelun voitosta! Idän yleisökin pääsi pikkuhiljaa vauhtiin ja Itä kavensi Lännen etumatkaa juoksu juoksulta lopulta vain yhteen juoksuun - mennen kahdella palolla lyöntivuoroissa jo toiselle kierrokselle. Tasoitusjuoksu jäi kuitenkin syntymättä Lännen saadessa tehtyä tarvitsemansa kolmannen palon. Huikean jännittävä tyttöjen pelisarjan Itä-Länsi siten Lännelle lukemin 15-16.

Kuuman päivän päätteeksi käytiin vielä pikainen vilvoittelupulahdus Käyrälammen uimarannalla.

Kuvat Itä-Lännestä: https://photos.app.goo.gl/EoMDh8yMyPqEptmbA

Otteluohjelma ja tulokset:
https://www.pesistulospalvelu.fi/joukkuehistoria/8206

Ruokatauolla ehtii joskus hieman kiikkua & kiipeillä

KPK:n toimiston yhteystiedot

Osoite: Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani

Puhelinnumero: 08 - 6130 915

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Toimisto avoinna

Ke - To klo 9:30 - 15:00

Yhteydenotto ja palaute

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Puhelin: 08 - 6130 915