Tervetuloa Kajaaniin!

Tervetuloa Kajaaniin!

Tervetuloa leireilemään ja pelaamaan pesäpalloa kesäiseen Kajaaniin!

Kesäinen tunnelma on tarttunut jo mieliin lämpimän toukokuun myötä. Pesiskentillä on hikoiltu ja niin myös kentän reunalla.

Ensi kertaa järjestettävä F- ja G-ikäisten oma alueleiri, joka järjestetään täällä Kajaanissa, avaa Pohjoisen alueen pesisleirikesän. Innokkaat ja energiset naperoikäiset vetäjineen ja huoltojoukkoineen valtaavat uuden Lehtikankaan monitoimitalon ja tuovat värikästä säpinää Kajaanin pesiskentille. Monelle tämä leiri on ensimmäinen pesisleiri tai jopa ensimmäinen viikonloppu poissa kotoa oman perheen luota. Jännitystäkin on siis ilmassa.

Lehtikankaan monitoimitalo tarjoaa hienot puitteet leirille. Vasta juuri päättyneen lukuvuoden käytössä ollut koulu on vielä uudenkarhea ja henkii valoisaa ja avaraa tunnelmaa. Kaikki leiriläiset majoittuvat ja ruokailevat saman katon alla. Me leirin tekijät olemme hyvin tyytyväisiä näistä hienoista puitteista, jotka voimme teille tarjota leirin ajaksi.

Mistä on hyvä leiri tehty? Leiritunnelma syntyy siitä, kun kohtaamme toisemme ja jaamme ilot, huolet, innostuksen ja harmituksen; pelikentillä, ruokailussa, kioskijonossa, diskon tanssilattialla, koulun käytävillä. Leiri on kokonaisuus, joka koostuu peleistä, kisailusta, kannustuksesta, huilaamisesta, herkuttelusta, toisiin tutustumisesta ja pelitaitojen kartuttamisesta.

Yhteen viikonloppuun mahtuu paljon tunnelmia ja kokemuksia. Pienelle pesäpalloilijan alulle on tärkeää nähdä muita lajin harrastajia. Vaikka pelit pelataankin oman joukkueen porukalla, niin leirillä jää aikaa tutustua muihin oheisohjelman parissa. Sama harrastus yhdistää ja innostaa. Monelle pesisleiri onkin paras syy jatkaa harrastusta vuodesta toiseen.

Toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi Kajaanin alueleirille!

 

Leea Mattila
Leirin johtaja

KPK:n toimiston yhteystiedot

Osoite: Kehräämöntie 7, 87400 Kajaani

Puhelinnumero: 08 - 6130 915

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Toimisto avoinna

Ke - To klo 9:30 - 15:00

Yhteydenotto ja palaute

Sähköposti: kpk@kainuu.com

Puhelin: 08 - 6130 915